Matkailijan ihotaudit

TherapiaFennica

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

Merja Kousa ja Hannu Kyrönseppä

Erilaiset iho-oireet ovat vatsavaivojen ja kuumeilun ohella tavallisimpia syitä, joiden vuoksi matkailija kääntyy lääkärin puoleen

Ihon sienitaudit matkailijalla

Sienitaudit, erityisesti jalkasilsa ovat matkailijoiden yleisimpiä ihotauteja. Niistä on tarkempi selvitys ihotautien yhteydessä (Iho- ja sukupuolitaudit). Matkailija on yleensä saanut jalkasilsatartunnan jo kotimaassa, mutta läpimissä olosuhteissa ja hikoilun lisääntyessä infektio saa akuutin käänteen.

Ehkäisynä jalkojen iho tulee hoitaa kuntoon ennen matkaa, välttää epämukavia jalkineita, ihon hiertymiä ja halkeamia, varustautua sienipuuterilla sekä uimapaikoissa, kuten muuallakin, käyttää jalkineita.

Hiivasieni, Candida albicans, aiheuttaa tavallisesti kuumissa olosuhteissa hautumista ja vetistystä taiveaulueilla sekä varpaiden ja joskus myös sormien väliin. Erityisen alttiita näille ovat ylipainoiset ja sokeritautia sairastavat.

Pityriasis versicolor on pinnallinen hiivoihin kuuluvan, Malassezia furfurin aiheuttama sienitauti. Muun ihon ruskettuessa sienihilseen alainen iho jää vaaleaksi ja läiskät voivat muistuttaa valkopälveä l. vitiligoa.

Sporotrikoosi on subcutaaninen mykoosi, mitä esiintyy lämpimissä ja trooppisissa maissa. Aiheuttaja Sporotrichum schenckii elää maassa. Tartunnan saaminen edellyttää ihotraumaa. Itämisaika vaihtelee muutamasta viikosta puoleen vuoteen. Tartuntakohtaan kehittyy pieni haavautuva ihonalainen kyhmy. Vähitellen samanlaisia kyhmyjä leviää proksimaalisesti imusuonten kulkua seuraten

Muut sienitaudit, kuten vartalon ja raajojen rengasihottumana, päänahan kaljuina hilseilevinä läiskinä ja märkivinä leesioina ilmenevät Trichophyton ja Microsporon sukujen rihmasieni-infektiot ovat hyvin tavallisia tropiikin ja subtropiikin asukkailla. Niitä tavataan myös Välimeren maissa, missä matkailija voi saada tartunnan villiintyneiltä koirilta ja kissoilta. Syviä sienitauteja sen sijaan esiintyy aniharvoin matkailijoilla.

Sienitautien hoito on selostettu ihotautiosiossa.

Matkailijan ihon bakteeritaudit

Märkäbakteeri-infektiot l. pyodermiat ovat etelässä yleisiä. Aiheuttaja on sielläkin tavallisimmin Staphylococcus aureus tai betahemolyyttinen streptokokki tai nämä yhdessä. Märkiminen voi alkaa terveessä ihossa märkärupena tai sekundaari-infektiona puremissa, hyönteisten pistoissa, hiertymissä, jalkasilsassa ja syyhyssä l. scabieksessa.

Märkäbakteeri, erityisesti betahemolyyttinen streptokokki, voi aiheuttaa myös syvän iho- infektion, ruusun l. erysipelaksen, minkä oireena on tarkkarajainen punoitus, turvotus, kuumotus ja särky iholla. Infektioportti on usein hiertymä tai pykimä jalkaterässä.Yleensä tauti alkaa äkillisesti ja siihen liittyy korkea kuume. Kyseessä on vakava septinen infektio, minkä hoito on usein syytä aloittaa parenteraalisesti.

Ihon tavallisista bakteeri-infektioista ja niiden hoidosta on selvitys ihotautiosiossa.

Borrelioosi, Lymen tauti on Borrelia-spirokeetan aiheuttama ja Ixodes-suvun punkkien, harvemmin paarmojen levittämä tauti. Borrelia siirtyy ihmiseen noin kahdessa kolmasosassa tapauksista, joissa infektoitunut punkki puree ihmistä. Iho-oireena on punkin pureman ympärille 3-30 päivän kuluttua ilmaantuva rengasmaisesti leviävä lähes oireeton punoitus (erythema migrans) tai yhtenäinen punoittava alue. Näitä ei tule sekoittaa tavalliseen hyönteispuremareaktioon, punoittavaan, usein kutiavaan papulaan tai nodulukseen. Iho-oireena voi myös esiintyä tuumorimainen sileäpintainen leesio (lymphadenosis benigna cutis). Borreliaa on raportoitu ympäri maailmaa. Runsaasti sitä on Pohjoismaiden etelärannikoilla, Baltian maissa, Keski-Euroopassa ja USA:n itärannikolla. Lymen taudin diagnostiikka ja hoito on esitetty infektiotautiosiossa kohdassa Lymen borrelioosi (LB).

Tularemia on Francisella tularensis bakteerin aiheuttama kuumeinen infektio. Virulentimpaa muotoa tavataan pääasiassa Pohjois-Amerikassa ja lievempää Euroopassa. Tartunta saadaan tavallisesti hyönteisten piston tai pureman välityksellä tai käsiteltäessä infektoituneita eläimiä. Myös hengitysteitse ja veden välityksellä levinneitä epidemioita on kuvattu. Ihon kautta tapahtuvan infektion ensimmäisenä oireena on 2-5 vuorokauden kuluttua inokulaatiokohtaan ilmaantuva märkivä haavauma tai tulehtunutta hyönteisen puremaa muistuttava leesio ja paikallisten imusolmukkeiden turvotus. Kuumevaiheen aikana voi esiintyä monenlaisia iho-oireita (mm eksanteema, eryteema multiforme, kyhmyruusu). Tularemia hoidetaan gentamysiinillä ja/tai tetrasykliini- tai fluorokinoloniryhmän antibiootilla 14 vuorokauden ajan.

Ihotuberkuloosia esiintyy trooppisissa maissa runsaasti, mutta sen tarttuminen matkailijaan on epätodennäköistä.

Lepran aiheuttajabakteeri Mycobacterium leprae on hapon kestävä sauva. Tartunta tapahtuu pisaratartuntana lepromatoottista lepraa sairastavan nenäeritteistä ja joskus kosketustartuntana. Tarttuvuus ei ole kovin suuri, tartunta vaatii yleensä vuosien altistuksen. Tauti on Suomessa hyvin harvinainen. Matkailijoissa sitä ei ole tavattu. Pakolaisilla lepraa saattaa esiintyä. Tauti vaatii pitkän itämisajan, ilmeisesti usean vuoden. Sen diagnosointi tapahtuu keskussairaalan infektiotautien yksikössä (tai konsultoiden HUSin infektiolääkäriä).

Kuppa (lues, syfilis) käsitellään erikseen veneeristen tautien yhteydessä (Ihotautiosiossa). Sen muodot ovat tropiikissa samat kuin muuallakin, mutta sen lisäksi Afrikan maissa ja Lähi-Idässä esiintyy endeemistä luesta, joka voi tarttua tavallisessa ihokontaktissa. Primaarileesio on haavautuva paukama.

Trooppinen haavauma, ulcus tropicum on nopeasti kasvava, kivulias ja kraaterimainen haavauma. Siitä löytyy usein Bacillus fusiformis tai Treponema vincenti. Matkailijan riski saada trooppinen haavauma on pieni, sillä se vaatii kehittyäkseen pitkän oleskelun etelässä ja usein myös huontuneen yleistilan. Penisilliini tehoaa tähän hyvin.

Loiseläintautien aiheuttamat ihottumat

Ihottumia voivat aiheuttaa alkueläimet, loismadot ja niveljalkaiset. Seuraavassa käsitellään niiden aiheuttamia ihottumia.

Suolistomatojen aiheuttamat ihottumat

Suolinkaiset ja kihomadot aiheuttavat kutinaa peräaukossa ja suolinkaiset voivat joskus laukaista myös nokkosihottuman.

Koukkumadot (Ancylostoma duodenale ja Necator americanus) sekä Strongyloides stercoralis voivat tunkeutua paljain jaloin käveltäessä ihon läpi. Tästä aiheutuu kutiava ihoärsytys 1-2 viikoksi. Toukat vaeltavat myös muualle elimistöön, mikä voi laukaista nokkosihottuman. Lopulta madot asettuvat suolistoon, jolloin diagnoosi tehdään osoittamalla madonmunia tai toukkia ulosteesta (F-para).

Larva migransin tavallisin aiheuttaja on kissojen ja koirien koukkumato. Ulosteiden mukana koukkumadon munia joutuu maahan, missä ne kosteassa ja lämpimässä kehittyvät infektiokykyisiksi toukiksi, jotka voivat tunkeutua ihmisen ihoon ja jäädä vaeltamaan siinä. Primaarileesio on tavallisesti jalkaterän tai säären alueella oleva pieni punoittava papula, mistä loismato alkaa vaeltaa ihossa välittömästi tai vasta viikkojen kuluttua muodostaen kiemuraisina juosteina esiintyviä käytäviä. Spontaani paraneminen tapahtuu yleensä parissa kuukaudessa. Hoitona käytetään paikallista tiabendatsolia tai käytävän pään jäädyttämistä nestetypellä. Hoidosta on syytä konsultoida infektiolääkäriä tai asiaan perehtynyttä ihotautilääkäriä.

Vaeltavan toukan (Larva migrans) kuviointia ihossa. (Kuva: HYKS-Auroran infektiopoliklinikan arkisto).
Vaeltavan toukan (Larva migrans) kuviointia ihossa. (Kuva: HYKS-Auroran infektiopoliklinikan arkisto).

Skistosomiaasi on krooninen sisäelinten parasiittitauti. Tartunta saadaan saastuneesta makeasta vedestä, useimmin trooppisesta Afrikasta. Infektiokykyiset cercaria-toukat tunkeutuvat ihon läpi. Pari tuntia tartunnasta nousee punanäppyinen kutiava cercariadermatiitti. Ihottuma paranee 7-10 päivässä. Toukat kulkeutuvat veri- ja imuteitä pitkin sisäelimiin, jolloin voi esiintyä kuumeista nokkosihottumaa. Skistostomiaasi on selostettu tarkemmin infektiotautiosiossa kohdassa Skistosomiaasi.

Vaeltavan toukan punottavia käytäviä ja turvotusta jalkaterässä. (Kuva: HYKS Auroran infektiopoliklinikan arkisto).
Vaeltavan toukan punottavia käytäviä ja turvotusta jalkaterässä. (Kuva: HYKS Auroran infektiopoliklinikan arkisto).

Iholeishmaniaasi

Leishmaniaasi on tavallinen alkueläintauti Lähi- ja Keski-Idässä sekä Keski- ja Etelä-Amerikassa. Sitä on myös jonkin verran Välimeren maissa ja Afrikassa. Aiheuttaja on Leishmania parasiitti, joka leviää hietakärpäsen välityksellä. Hietakärpänen on kooltaan 2-2,5 mm ja se lentää pääasiallisesti öisin ja melko lähellä maan pintaa.

Iholeishmaniaasipapula lapsen poskessa (hankittu Etelä-Ranskassa) (Kuva: HYKS-Auroran infektiopoliklinikan arkisto).
Iholeishmaniaasipapula lapsen poskessa (hankittu Etelä-Ranskassa) (Kuva: HYKS-Auroran infektiopoliklinikan arkisto).

Leishmaniaasia voi esiintyä iho-, limakalvo- sekä viskeraalisena tautimuotona (katso Viskeraalinen leishmaniaasi). Lähi- ja Keski-Idässä sekä Välimeren maissa tavataan Leishmania tropican alalajien aiheuttamaa iholeishmaniaasia. Itämisaika vaihtelee tavallisesti 2 viikosta 6 kuukauteen, mutta voi olla jopa pari vuotta. Puremakohtaan ilmaantuu pieni oireeton papula, joka kosteassa tautimuodossa haavautuu ja kasvaa nopeasti vallireunaiseksi haavaksi. Primaarileesion ympärillä voi olla satelliittikyhmyjä. Se paranee arpeutumalla noin puolessa vuodessa. Toisessa iholeishmaniaasin muodossa papula laajenee hitaammin ja muodostaa hilsekarstan tai matalan ruven peittämän parin senttimetrin läpimittaisen plakin. Sen spontaaniin paranemiseen menee noin vuosi. Myös tämä jättää atrooffisen arven. Afrikassa, erityisesti Etiopiassa ja Kenian ylätasangoilla on myös hitaasti kasvavaa nodulaarista leishmaniaasia, minkä luonnollinen kulku on 2-5 vuotta. Keski- ja Etelä-Amerikassa tavataan sekä ihoa että ihoa ja limakalvoja infektoivia leishmaniamuotoja, tavallisimpina aiheuttajina L. mexicana ja L. brasiliensis.

Diagnoosi on parasitologinen. Näppärimmin diagnoosiin päästään leishmaniaasi-haavan reunasta tai kyhmystä tehdystä giemsavärjätystä sivelyvalmisteesta. Iholeishmaniaasia epäiltäessä on syytä lähettää potilas HUSin infektiopoliklinikalle (trooppiset taudit) tai konsultoida oman alueen infektiolääkäriä tai asiaan perehtynyttä ihotautilääkäriä.

Hoitona on natriumstiboglukonaatti paikallisesti tai intramuskulaarisesti. Myös peroraalista itrakonatsolia, paikallista paromomysiiniä, kryo- ja infrapunahoitoja käytetään L. tropican aiheuttamaan tautiin.

Krooninen kuiva iholeishmaniaasihaavauma olkavarressa. (Kuva: HYKS-Auroran infektiopoliklinikan arkisto).
Krooninen kuiva iholeishmaniaasihaavauma olkavarressa. (Kuva: HYKS-Auroran infektiopoliklinikan arkisto).

Scabies (Syyhy)

Scabies on ihmisen syyhypunkin aiheuttama voimakkasti kutiava ihon tauti. Sitä esiintyy kaikkialla maailmassa. Trooppisilla seuduilla sitä saattaa paikoin olla erityisen runsaasti. Se tarttuu lähes yksinomaan ihokosketuksessa. Itämisaika on tavallisesti 2-4 viikkoa, mutta voi olla jopa 8 viikkoa. Syyhy on esitetty tarkemmin ihotautien yhteydessä.

Syyhypunkin (scabies) aiheuttamia iholeesioita sormien välissä. (Kuva: Timo Rostila).
Syyhypunkin (scabies) aiheuttamia iholeesioita sormien välissä. (Kuva: Timo Rostila).

Hyönteisten puremat

Trooppisissa ja subtrooppisissa maissa on runsaasti erilaisia pistäviä ja purevia hyönteisiä. Välimerenmaissa tavataan runsaasti viemärihyttysiä. Pistoskohtaan syntyy ensin ärsytyksestä tai välittömästä allergiasta aiheutuva paukama ja myöhemmin viivästyneestä allergiasta aiheutuva pitkään kestävä ja raapimisen seurauksena usein infektoituva papula. Verta imevät hyönteiset voivat myös levittää tartuntatauteja. Suojautuminen vaatetuksella ja moskiittoverkolla (vuodeverkolla) on tärkeätä ja ensisijaista. Dietyylitoluamidia, dietyylioktanamidia ja etyyliheksandiolia sisältävät hyönteiskarkotteet tehoavat useimpiin hyönteisiin, mutta eivät punkkeihin. Permetriini (tähän tarkoitukseen sitä ei ole Suomessa) tehoaa myös punkkeihin. Permetriinillä käsiteltyjä vuodeverkkoja on Suomessa saatavana (ks. kohdasta Malaria).

Hoito: Jos tietää saavansa voimakkaita hyönteisreaktioita, voi ottaa ennaltaehkäisesvästi antihistamiinia. Pistos- ja puremakohtia voi hoitaa triplenamiinia sisältävällä puikolla tai kortisonivoiteilla ja linimenteillä.

Tungiaasi on hiekkakirpun (Tunga penetrans) aiheuttama kivulias iholeesio. Tropiikin hiekkarannoilla avojaloin kulkeva voi saada hiekkakirpun jalan iholle, useimmiten varpaiden väliin tai kynnen viereen. Hedelmöitetty naaraskirppu tunkeutuu ihoon aiheuttaen tumman papulan. Aikanaan naaraskirppu munii papulan sisällä. Diagnoosi varmistuu papulan sisällön mikroskooppisella tutkimuksella. Hoidoksi riittää papulan avaus ja puhdistus.

Hiekkakirpun (Tunga penetrans) aiheuttama paukama varpaan kynnen alla. (Kuva: HYKS-Auroran infektiopoliklinikan arkisto).
Hiekkakirpun (Tunga penetrans) aiheuttama paukama varpaan kynnen alla. (Kuva: HYKS-Auroran infektiopoliklinikan arkisto).

Myiaasi on kärpäsen toukkien aiheuttama vaiva, mitä esiintyy Afrikassa sekä Väli- ja Etelä-Amerikassa. Kärpäsen munan jouduttua ihoon tai ruumiin onteloihin siitä kehittyvä toukka käyttää ravinnokseen isännän kudosta, ruumiin nesteitä tai ruuansulatuskanavan sisältöä. Ihomyiaasi ei ole kovin harvinainen lämpimissä maissa, sen sijaan muut myiaasit ovat hyvinkin harvinaisia. Ihomyiaasi voi kulkeutua oireettomassa matkustajassa kotimaahan saakka puhjetakseen vasta täällä paisetautia muistuttavana tilana. Ihmisen ihomyiaasia aiheuttaa ainakin 13 eri kärpäslajia. Kärpäsen toukan aiheuttama ihomyiaasi on hyvänlaatuinen, toukat eivät vaella muualle elimistöön.

Trooppisessa Afrikassa tavallinen mangokärpänen munii munansa kuivumassa oleviin vaatteisiin, mistä munat joutuvat kosketuksiin ihon kanssa. Munasta kuoriutuva touka läpäisee ihon, kypsyy ihonalaisessa kudoksessa 10-14 päivän kuluessa ja aiheuttaa paiseen. Hoidoksi ihomyiaasissa riittää toukan poistaminen, yleensä puristamalla.

Ihomyiaasin kipeästä ja punottavasta ihopapulasta tulossa ulos kärpäsen toukka. (Kuva: HYKS-Auroran infektiopoliklinikan arkisto).
Ihomyiaasin kipeästä ja punottavasta ihopapulasta tulossa ulos kärpäsen toukka. (Kuva: HYKS-Auroran infektiopoliklinikan arkisto).
Kärpäsen toukan poiston jälkeinen ihon kuoppa ja punottava ympärys. (Kuva: HYKS-Auroran infektiopoliklinikan arkisto).
Kärpäsen toukan poiston jälkeinen ihon kuoppa ja punottava ympärys. (Kuva: HYKS-Auroran infektiopoliklinikan arkisto).

Muut iholoiset

Matkamuistoina saatetaan tuoda vaatetäitä, satiaisia tai päätäitä. Niiden oireena on kutina ja raapimisen aiheuttama sekundaari-infektio. Näistä on tarkempi selvitys ihotautien osiossa kohdassa Täit (pediculosis).

Meduusat, merivuokot, korallit ja merisiili

Trooppisissa merissä kahlailevan ja sukeltelevan on syytä käyttää tossuja ja varoa koskettelemasta meren eläimiä, sillä monissa niistä on pistäviä "tuntosarvia", joissa on voimakkaasti ihoa ärsyttäviä toksiineja. Niiden ihokosketus voi aiheuttaa, kirvelevää punoitusta, turvotusta, ihon rakkulointa ja verenpurkaumia. Korallien raapaisut ovat kivuliaita ja paranevat hitaasti.

Hoito. Mahdollisesti ihoon tarttuneet eliöiden osat poistetaan välittömästi. Kipua voidaan lievittää kylmäpakkauksella tai viilentävällä hauteella. ja rikkoutuneen alueen infektoituminen estetään antibakteerisilla voiteilla.

Merisiilin piikit tunkeutuvat syvälle uimarin paljaaseen jalkapohjaan ja katkeavat. Piikit nypitään pois pinseteillä.

Miliaria

Miliaria (hiki-ihottuma) kehittyy hikitiehyen tukkeutumisesta, mikä ulkonäöltään eroaa sen mukaan millä tasolla tämä on. Kyseessä voi olla pinnallinen, Miliaria crystallina, jolloin retentiorakkula on sarveiskerroksen alla. Syvemmässä, Miliaria rubrassa, epidermaalinen hikirauhastiehyt tukkeutuu ja repeytyy. Syvimmässä muodossa repeytyminen tapahtuu epidermiksen ja dermiksen rajalla. Seurauksena on pieniä, punoittavia, teräväkärkisiä ja pistelevän tuntuisia näppylöitä etenkin ylävartalolla ja taipeissa. Noin kolmasosalla ihmisistä on taipumus saada näitä kuumassa ilmastossa. Pikkulapset saavat niitä herkemmin. Niitä voi nousta jo muutaman päivän kuumassa oleskelun jälkeen, mutta voimakkain oire on 2-5 kk kuluttua.

Hoito on hikoilun välttäminen ja mahdollinen sekundaarisen bakteeri-infektion hoito. Lyhytkin oleskelu ilmastoidussa tilassa helpottaa oloa.

Valoon liittyvät ihottumat

Auringon polttaman voi vaaleaihoinen pohjoismaalainen saada päiväntasaajalla paistavassa auringossa jo 5-10 minuutin altistuksessa ja Kanarian saarilla talvisaikaan 20-30 minuutissa. Auringon polttaman oireet ilmenevät vasta 4-8 tunnin kuluttua. Iho alkaa punoittaa, on kosketusarka ja vaikeasti palaessa turpoaa ja rakkuloi. Monimuotoinen valoihottuma on tavallisin varsinainen valoihottuma. Se alkaa yleensä äkillisesti useita tunteja voimakkaan aurinkoaltistuksen jälkeen ja esiintyy voimakkaasti kutiavina näppyinä ja vesinäppyinä. Oireiden kesto vaihtelee parista päivästä pariin viikkoon. Lievissä tapauksissa iho vähitellen karaistuu ja alkaa sietää aurinkoa.

Iho voi myös herkistyä ultraviolettisäteilylle ulkoisesti kemiallisten aineiden tai sisäisten lääkkeiden vaikutuksesta, jolloin syntyy joko fototoksinen tai fotoallerginen ihoreaktio. Tavallisimpia allergisen valokosketusihottuman aiheuttajia ovat kosmeettisissa aineissa tavattavat hajusteiden aineosat. Rakkulaisia fototoksisia reaktioita ns fytofotodermatiittia aiheuttavat kasveissa, erityisesti putkikasveissa ja Mooseksen palavassa pensaassa olevat psoraleenit. Tärkeimpiä valolle herkistäviä lääkkeitä ovat tetrasykliinit, klooripromatsiini, nesteenpoistolääkkeet, sulfat, piroksikaami, muut tulehduskipulääkkeet ja kinolonit. Näiden lisäksi hyvin monet muutkin lääkkeet voivat aiheuttaa valoyliherkkyyttä

Hoito: Valoihottumien hoitona käytetään kortisonia sisältäviä emulsiovoiteita. Myös viilentävät kompressit helpottavat oloa. Vaikeimmissa fotoallergisissa reaktioissa annetaan sisäinen kortisonikuuri. Viisainta on etelässä välttää auringossa oleskelua keskipäivän tuntien aikaan ja käyttää suojaavaa vaatetusta myös uidessa sekä totuttaa iho vähitellen aurinkoon. Auringon suojavoiteiden suojakertoimen tulisi olla vähintään 10-15 ja voidetta on lisättävä päivän mittaan.

Runsas auringossa olo vanhentaa ihoa ennenaikaisesti aiheuttaen valoelastoosia, jolloin iho muuttuu kellertäväksi, ryppyiseksi ja nahkamaiseksi tai käy ohueksi ja teleangiektaattiseksi. Riski saada ihon pahanlaatuisia kasvaimia ja aurinkokeratooseja lisääntyy.

Kirjallisuutta

Saarinen K ja Reunala T. Trooppiset ihotaudit. Kirjassa: Ihotaudit 1. painos. toim. Hannuksela M, Karvonen J, Reunala T, Suhonen R. Helsinki, Kustannus Oy Duodecim 2003.

Takaisin lukuun Matkailulääketiede.

Näkymät
Henkilökohtaiset työkalut
Valikko